top of page

 Hahmon tekeminen ja maailma 

Hei tässä apua ja ohjenuoria hahmon tekemiseen.

Hahmon tulee olla 18 tai yli. 

Pelinjohto voi auttaa hahmon kanssa tarpeen tullen. Ja pelinjohto saattaa tarvittaessa myös tehdä pieniä muutoksia hahmoon

​

Hahmoon voi miettiä halutessaan esimerkiksi että mistä hän on saanut liput, miksi hän on tullut reissulle. 

Destination OY, on realistinen kauhularppi. Joten kaikki hahmot ovat normaaleja ihmisiä sen puitteissa. 

Hahmot voivat olla ulkomaalaisia, mutta itse yhtiö on suomalainen.

Muutoin hahmon perusteet ovat semi simppelit. 

Nimi, ikä, sukupuoli, persoonallisuutta ja vähän historiaa halutessaan. 

Hahmoihin voi saada kerroksia esimerkiksi miettimällä pelkoja, lempiasioita, harrastuksia, arvoja yms.  

​

Maailma

​

Destination OY,n perusti aikoinaan Antti Virtanen, veljensä kanssa. Josta kukaan ei tosin ole koskaan kuullut. Antti itse vain mainostaa asiaa näin. Virtanen aloitti pienestä Kokkolan kaupungista, mutta pyörittää nyt yhtiötään ympäri suomea.

Antilla on lukuisia työläisiä ja hän myös itse vetää joskus kierroksia ja haluaa pysyä ajantasalla sekä kosketuksissa asiakkaisiinsa. 

Peli on ajankohtaisesti nykyaikaa. 

bottom of page